sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kevättakki 2012

Tein itselleni takin, hiphei!

Halusin tehdä itselleni nilkkapituisen takin, jossa olisi iso huppu ja vyönauha. Tästä takista tuli kuitenkin vain polvipituinen ihan siksi, ettei kangas riittänyt nilkkapituiseen. 

Tein takista ensin protomallin puuvillasta. Siitä tuli hieman liian pieni, joten suurensin kaavaa sopivaksi. En tehnyt uutta protoa, vaan ompelin takinn sen jälkeen suoraan takkikankaasta. Takista tuli suht sopiva silti, mutta koska minulla on kapeat hartiat, se jäi niistä hieman isoksi. Huppu kuitenkin pelasti asian, eikä takki näytä siten roikkuvalta päälläni. 

Tämä on toinen koskaan valmistamani takki (ensimmäisen tein ammattikorkeakoulussa muutama vuosi sitten), mutta olen tulokseen suhteellisen tyytyväinen. Ei se toki täydellinen ole, mutta kyllä sitä kehtaa ulkonakin pitää. Vetoketjun kanssa hieman laiskistuin enkä ommellut sitä alavaran ja etukappaleen väliin, kuten yleensä, vaan ompelin sen jälkeenpäin alavaraan kiinni.

Takissa on siis hiippahuppu, pitkät puhvihihat, edessä vetoketju ja vyötärölle solmittava vyönauha. Vuorina on mustaa vuorikangasta, päällys on samettimaista mustaa kangasta turkooseilla pilkuilla. Päällyskankaan olen ostanut joskus bleiseriä varten Porin Eurokankaasta. Vetoketju on paikallisesta kangaskaupasta.

Takki valmiina edestä

Takki takaa
Takin valmistukseen meni n. viikko protoineen päivineen. Kärsivällisyyteni palkittiin valmiilla työllä, josta olen iloinen. Seuraavaksi voisin valmistaa samoilla kaavoilla itselleni myös sen nilkkapituisen takin. Tällä kertaa ehkä hieman ohuemmasta kankaasta kuin samettikangas. 

Jalosti mallintehtävissä toimi rakas siskoni Eeva, jotta sain kuvattua takin kunnolla sekä edestä että takaa. Kuvassa lisäksi uudet korkosaapikkaani, jotka ostin pari päivää sitten alennuksesta :D

Näissä keväisissä tunnelmissa seuraavaan kertaan. Nähdään!



1 kommentti:

  1. Ja varmaan teet sitte mullekin samanlaisen? :) Pitää mennä joku päivä kattomaan kangasta siihen. Nii ja hieno ja sopiva takki! :)

    VastaaPoista